Oikeustieteellisen valintakoe järjestetään vuonna 2023 torstaina 25.5.2023 klo 9–13. Koe on digitaalinen ja valvottu. Koetta varten tarvitset kannettavan tietokoneen. Koe suoritetaan yliopiston tiloissa sillä paikkakunnalla, jonka valitset hakulomakkeessa.
Valintakoekirjat 2023 julkaistaan noin kuukautta ennen valintakoetta (vakiintuneesti kello 12.00 saatavissa sähköisenä).
Valintakokeisiin valmistautuminen kuitenkin kannattaa aloittaa jo ennen valintakoekirjojen ilmestymistä, koska lukuaika on varsin lyhyt.
Opiskelupaikat
Valintakokeen kautta jaetaan edelleen valtaosa opiskelupaikoista. Valintakokeen kautta voi hakea myös silloin, kun ei voi hakea ensikertalaiskiintiössä. Enemmistö hakijoista on ensikertalaiskiintiössä, joten laskennallisesti ensikertalaiskiintiön vaikutus kokeessa menestymisen todennäköisyyteen on vähäinen.
Kaikki hakijat ovat valintakokeessa lähes samalla viivalla. Omaa lähtöasemaa voi kuitenkin parantaa avoimen yliopiston opinnoilla ja valintakokeiseen valmistautumista tukevalla valmennuskurssilla. Aikaisemman vuoden kokemuksesta on usein hyötyä. Vuonna 2021 tätä hyötyä korosti edellisen vuoden valintakoekirjan käyttäminen uudelleen valintakoekirjana.
Valintakoekirjat
Valintakoekirjat ovat luettavissa maksuttomasti sähköisenä versiona. Vuonna 2023 maksuttomaksi tarjotaan kirjojen PDF-versiot, jotka voit tilata UniContent-verkkokaupasta.
PDF-kirjat tarjoavat mahdollisuuden tehdä sähköisesti merkintöjä kirjaan. Kirjat oli suojattu eli tulostaminen tai tekstin muokkaus on estetty teknisillä keinoilla.
Valintakoekirjat on mahdollista tilata myös painettuna. Jos haluaa painetut kirjat, ne kannattaa ennakkotilata. (Vuonna 2022 ennakkotilaus oli auki 3.3.–5.4.2022 ja kirjojen hinta postikuluineen oli 234,90 euroa). Painetut kirjat saapuvat muutamien päivien viiveellä niiden ilmestymisen jälkeen. Kirjat voi tilata myös ennakkotilausajan päätyttyä, mutta tällöin toimitusaika voi olla pidempi.
Valintakoekirjojen sisältöä tai määrä ei kerrota ennen valintakoekirjojen julkaisua. Perinteisesti kirjoja on ollut kolme kappaletta. Ne ovat olleet suomenkielisiä ja laajuudeltaan noin sata sivuisia. Yhteensä luettavaa on ollut viime vuosina reilu 300 sivua.
Aiemmin kirjat käsittelivät usein selvemmin yhtä tietty oikeudenalaa. Kehitys on kulkenut enemmän eri oikeudenaloja yhdisteleviksi teoksiksi. Eri kirjoissa on voitu käsitellä samaa teemaa erilaisesta näkökulmasta. Kirjoissa on usein myös viittauksia toisiin valintakoekirjoihin.
Kirjojen teksti on juridista, muttei vastaa oikeustieteellistä tutkimusta. Asiasisällöltään kirjassa käsiteltävät asiat eivät useinkaan ole erityisen haastavia. Haastaviakin teorioita voidaan sivuta, mutta niiden syvempää osaamista ei edellytetä.
Vaikka kirjojen asiasisältö on verrattain helppoa, se on kirjoitettu (tahallaan) vaikeaselkoisesti. Asiat on esitetty sellaisessa muodossa, että ne on suhteellisen haastava ymmärtää ja oppia.
Valintakoekirjojen lukemisesta tuleekin helposti takkuilevaa ja aikaa vievää ilman tekstin avauksia, joissa avataan vaikeaselkoiset asiat, tiivistetään turhaa toistoa ja jäsennellään asiat kokonaisuuksiin. Pelkät tiivistelmät tai luentojen seuraaminen ei tuota vastaavaa hyötyä.
Valintakoetilaisuus
Valintakoetilaisuuksia järjestetään seitsemällä paikkakunnalla, jotka ovat Helsinki, Joensuu, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Valintakoepaikan valinta tapahtuu sitovasti Opintopolussa tehtävän hakemuksen yhteydessä.
Valintakoetilaisuuden tarkemmat paikkatiedot julkaistaan muutamia päiviä ennen varsinaista valintakoetta. Usein valintakoepaikat sijaitsevat kampuksilla, mutta Helsingin yliopisto on keskittänyt valintakoetilaisuudet Helsingin messukeskukseen. Yksilöllisiä järjestelyitä voi olla myös muissa paikoissa.
Valintakokeisiin ei kutsuta erikseen. Oikea valintakoetilaisuus löytyy sukunimen perusteella tehdystä salijaosta tiedekuntien internetsivuilta muutamaa päivää ennen valintakoetta tai joidenkin yliopistojen osalta sähköpostiin lähetystä ohjeesta.
Valintakoepaikalla tulee olla ennen kokeen alkua. Myöhässä saapuneiden osalta linjaus on muuttunut siten, ettei vuodesta 2021 alkaen valintakokeeseen ole pääsyt myöhässä. Aiemmin valintakokeeseen oli mahdollista päästä noin tunnin myöhässä.
Valintakoesaliin siirrytään valvojan ohjeiden mukaisesti. Käytännössä valvoja järjestää nimenhuudon ja tarkastaa henkilöllisyytesi. Tämän jälkeen valvoja ohjaa sinut istumaan. Istumapaikkaa ei saa valita vapaasti, ellei toisin ohjeisteta.
Tietokoneiden käyttökuntoon laittamisen takia koepaikalla pitää olla jo ennen ilmoitettua kokeen alkamisaikaa. Tiedekunnat tiedottavat vaadittavan ajan. Tietokoneella liitytään valintakokeen järjestäjän wlan-verkkoon.
Kaikkiin tehtäviin vastataan sähköisesti.
Ennen tehtäviin vastaamista on tärkeä lukea ohjeet huolellisesti, koska ohjeet muuttuvat vuosittain. Ohjeiden vastainen menettely koituu hakijan vahingoksi. Vastausjärjestys on yleensä ollut vapaa, mutta digitaalisessa kokeessa vastausjärjestystä voidaan rajoittaa.
Kokeen aikana on mahdollista käydä WC:ssä. Käynnit tapahtuvat valvojan valvonnassa niille varattuna aikana.
Kokeesta saa poistua myös ennen kokeen päättymistä yleensä noin tunnin päästä kokeen alkamisesta. Jos tarvitset todistuksen kokeeseen osallistumisestasi esim. armeijaa varten, muista pyytää todistus lähtiessä.
Mitä valintakokeeseen saa ottaa mukaan?
Valintakokeeseen mukaan otettavat asiat tiedekunnat vahvistavat vuosittain.
Kokeeseen tulee ottaa mukaan:
- Kuvallinen henkilöllisyystodistus*
- Kannettava tietokone
- Tunniste (QR-koodi)
- Kynä
- Kasvomaski**
*Henkilöllisyystodistus on ehdoton edellytys kokeeseen pääsemiseksi. Henkilöllisyystodistukseksi hyväksytään virallinen, voimassa oleva henkilötodistus, passi, kuvallinen poliisin myöntämä henkilökortti, suomalainen ajokortti, EU-/ETA-alueella myönnetty kuvallinen henkilökortti.
**Kokeessa tuli vuonna 2021 olla kasvoilla kasvomaski, ellei ollut hakenut vapautusta terveydellisistä syistä. Maskin sai tarvittaessa koepaikalta. Maskin pakollisuus riippuu koronaohjeistuksesta.
Voit ottaa kokeeseen mukaan:
- Yhden korkillisen juomapullon. Vuonna 2021 eväät eivät olleet sallittu (pl. yksilölliset järjestelyt).
- Kokeen aikana mahdollisesti tarvittavat lääkkeet. Lääkkeet on poistettava alkuperäisistä pakkauksista, pl. painopakkaukset. Esitä lääkkeet valvojalle saliin mennessäsi.
- Kertakäyttöiset korvatulpat. Sinulla saa olla mukana kertakäyttöiset korvatulpat, joiden tulee olla avaamattomassa pakkauksessa. Ota huomioon, että tällöin et mahdollisesti kuule kokeessa annettavia lisäohjeita.
- Varamaskeja läpinäkyvässä pussissa.
- Langallisen hiiren.
Perinteisesti eväiden ottaminen on ollut sallittua kaikille, mutta tältä osin ohjeistusta oli vuonna 2021 muutettu. Mukaan otettavien eväiden tulee olla läpinäkyvissä paketeissa etiketit poistettuna.
Kiellettyjä ovat esimerkiksi:
- Oma kello (oli sitten älykello tai tavallinen rannekello).
- Nuuska ja purukumi.
- Omat nenäliinat. Nenäliinoja on saatavilla valintakoesaleissa.
- Tablettitietokone (pl. Microsoft Surface).
- Matkapuhelin.
- Bluetooth-yhteyksiä käyttävät hiiret, näppäimistöt ja kuulokkeet.
Matkapuhelin tulee sulkea tai asettaa lentotilaan ennen kokeen alkamista. Matkapuhelinta ei saa pitää edes suljettuna taskussa, vaan se tulee jättää laukkuun/takin taskuun tai antaa valvojalle säilytettäväksi.
Tavarat jätetään usein salin reunoille. Joissakin paikoissa voi olla kolikoilla toimivia lokerikkoja tai valvottuja säilytystiloja.
Laitteisto vaatimukset
Tarvitset valintakokeeseen kannettavan tietokoneen. Yhteensopivuuden varmistamiseksi kannettavalta tietokoneelta vaaditaan seuraavia ominaisuuksia:
- Asennettu ajantasainen Chrome, Firefox tai Safari selain, jossa JavaScript ja evästeet käytössä sekä selaimen mahdolliset lisäosat kytketty pois päältä.
- Mahdollinen VPN-ohjelmisto kytketty pois päältä.
- Käyttöjärjestelmänä Windows 10, macOS 10.14, Ubuntu Linux 18.04 LTS tai näiden uudempi versio.
- Ei suojakalvoa tietokoneen näytössä.
- Mahdollisuus liittyä wlan-verkkoon.
- Täyteen ladattu akku.
- Virtajohto tietokoneen lataamiseksi.
Tunniste
Valintakoetta varten hakijoille luodaan yksilöity tunniste. Tarvitset tunnisteen valintakoepäivänä ilmoittautumisessa. Tunniste sisältää QR-koodin ja tiedon valintakokeesi ajasta ja tarkasta paikasta.
Saat linkin tunnisteeseen tekstiviestillä ja sähköpostilla hakulomakkeella ilmoittamiesi yhteystietojen perusteella viimeistään viikkoa ennen valintakoetta. Tunniste löytyy myös omalta hakemukseltasi Oma Opintopolku -palvelusta viikkoa ennen valintakoetta.
Tunniste on esitettävä valintakoetilaisuudessa. Tunnisteen voi esittää puhelimen näytöltä tai paperille tulostettuna.