Luennon edistyminen
0% Suoritettu

Todistusvalinnan kautta jaetaan noin 40 % yhteisvalinnan aloituspaikoista. Todistusvalinnassa huomioiduksi tuleminen edellyttää kuulumista ensikertalaisuuskiintiöön sekä suomalaisen ylioppilastutkinnon, EB- tai, IB-tutkinnon tai Suomessa RP tai DIA-tutkinnon suorittamista. Todistusvalinnassa otetaan huomioon ne hakukeväänä kirjoittavat ylioppilaat, joiden tiedot ovat ylioppilasrekisterissä Ylioppilastutkintolautakunnan julkaisemana ajankohtana.

Käytännössä todistusvalinnassa valituksi tuleminen edellyttää korkeita ylioppilastutkinnon arvosanoja. Todistusvalinnassa hakija voi saada pisteitä enintään viidestä aineesta ilman painotusta olevan taulukon mukaisesti.

Pisteitä taulukossa saa erityisesti pitkästä matematiikasta. Sen sijaan yhteiskuntaopin kirjoittamisesta ei ole niin suurta hyötyä. Taulukko painottaa aineita siis nurinkurisesti siihen nähden, millaisesta substanssiosaamisesta oikeustieteellisessä opiskelussa on todellisuudessa hyötyä.

Yhteiskuntaopin painotuksen puuttumista tiedekunnat selittävät hieman huvittavasti: ”Oikeustieteellisellä alalla pidettiin tärkeänä säilyttää hakijoiden erilaiset taustat ja mahdollisuudet seurata omia kiinnostuksen kohteitaan eikä tämän vuoksi valittu painotettua ainetta.”

Pitkässä matematiikassa opittu kärsivällinen työskentelytapa on kieltämättä avuksi myös oikeustieteellisessä opiskelussa, vaikka matematiikan taitoja opinnoissa ei pääsekään harjoittamaan.

Pistetaulukko

OIKEUSTIEDELEMCBA
äidinkieli3327.52216.5115.5
Neljä hakijalle parhaat pisteet tuottavaa ainetta
biologia22.418.614.911.27.53.7
filosofia2016.713.3106.73.3
fysiikka26.52217.613.28.84.4
historia24.520.416.312.28.24.1
kemia22.418.614.911.27.53.7
kieli, pitkä28.323.618.914.19.44.7
kieli, keskipitkä25.120.916.812.68.44.2
kieli, lyhyt22.618.915.111.37.53.8
maantiede2016.713.3106.73.3
matematiikka, lyhyt28.323.618.914.19.44.7
matematiikka, pitkä36.1302418126
psykologia22.418.614.911.27.53.7
terveystieto17.314.411.58.75.82.9
uskonto/elämänkatsomustieto24.520.416.312.28.24.1
yhteiskuntaoppi2016.713.3106.73.3
muut reaaliaineet22.418.614.911.27.53.7

Äidinkieli huomioidaan aina. Jos olet suorittanut kaksi äidinkielen koetta, saat paremmasta pisteitä äidinkielen pisteytyksen mukaisesti ja huonommasta pitkä kielen pisteytyksen mukaisesti. Äidinkieli voi olla suomi, ruotsi, saame tai suomi/ruotsi toisena kielenä.

Kaikista suorittamistasi kielistä voit saada pisteitä niiden laajuuden mukaan. Voit saada siis pisteitä useasta pitkästä kielestä pitkän kielen pisteytyksen mukaisesti.

Matematiikan suhteen pisteytyksessä huomioidaan joko pitkä matematiikka tai lyhyt matematiikka.

Voit tutustua tarkemmin pisteytyksen kriteereihin täältä.

Saamiasi pisteitä verrataan muiden hakijoiden todistuspisteisiin. Mikäli pisteesi riittävät opiskelupaikkaan todistuspistekiintiössä, niin saat tiedon valinnasta muutamaa päivää ennen valintakoetta.

Jos olet kirjoittanut erittäin hyvin, sinun ei periaatteessa tarvitse lukea valintakokeeseen. Ongelma on tietysti se, ettet voi olla täysin varma arvosanoistasi valintakoekirjojen ilmestyessä. Tällaisessa epävarmassa tilanteessa itsensä motivoiminen lukemaan täysillä valintakokeeseen voi olla haastavaa.

Tervetuloa Lähtölaukaus-kurssille ja oikikseen hakijoiden sisäpiiriin!

Tarjoamme sinulle Lähtölaukaus-kurssin maksutta. Lisäksi saat oikikseen hakijoiden sisäpiiriin kuuluvaa tietoa sekä oppimiseen, juridiikkaan ja oikeustieteelliseen hakemiseen liittyvien kurssien ja palveluiden mainontaa.

Osallistuminen

Kurssi on toteutetut niin, että saat sähköpostiisi linkin kurssisisältöön. Kurssille osallistuminen ei edellytä käyttäjätunnusta. Sinun tulee antaa osallistumista varten sähköpostiosoitteesi ja etunimesi. Mikäli annetuissa tiedoissa on virheitä, niin osallistumisoikeus evätään.

Kurssin sisältö

Lähtölaukaus-kurssi kostuu lyhyistä ja ytimekkäistä videoista, tehtäväesimerkeistä ja erilaisista ohjeistuksista. Luennot ovat miniluentoja.

Kurssi kostuu seuraavista miniluennoista:

  1. Johdanto 
  2. Lukutekniikka 
  3. Vastaustekniikka
  4. Fiksumpi tapa treenata 

+ Esimerkkitehtävä 

Perusosioiden lisäksi kurssiin voi kuulua lisäaineistoa.

Sisällön laatu ja muutokset

Palveluntarjoajalla on oikeus tehdä sisältöön muutoksia ja päivityksiä sisällön laadun parantamiseksi, juridisten seikkojen takia tai uuden tiedon päivittämiseksi. Palveluntarjoajalla ei ole velvollisuutta toimittaa päivityksistä sisältöön.

Palveluntarjoajalla on lakisääteinen virhevastuu palvelun toiminnasta.

Digitaalisen sisällön käyttäminen

Sisällön käyttäminen edellyttää kolmannen osapuolen markkinointi- ja tilastoevästeiden hyväksymistä. Sisältö on käytettävissä yleisimmillä päivitetyillä selaimilla mobiililaitteilla ja tietokoneilla.

Sisältö on käytettävissä vähintään 14 päivän ajan kurssin alkamisesta.

Osallistumisen ja suostumuksen peruutus

Voit koska tahansa poistua sähköpostilistalta sähköpostin alaosasta löytyvän linkin kautta. Jos poistut listalta, sinun tulee pidättäytyä käyttämästä digitaalista sisältöä tai palvelua ja saattamasta sitä kolmansien osapuolten saataville.

Tekijänoikeuksien kunnioittaminen

Saat ei-yksinomaisen määräaikaisen käyttöoikeuden sisältöön yksityistä käyttöä varten.

Kurssin sisältö on suojattu tekijänoikeuksilla ja muilla immateriaalioikeuksilla. Sinulla ei ole oikeutta kopioida tai levittää suojattua sisältöä ilman erillistä lupaa. Sisältö on suojattu teknisellä suojauksella. Tekijänoikeuksien rikkomisesta seuraa automaattisesti korvausvelvollisuus.

Yksityisyytesi kunnioittaminen

Kunnioitamme yksityisyyttäsi. Käsittelemme henkilötietojasi tietosuojaselosteemme mukaisissa käyttötarkoituksissa. Sinulla on tietosuojaselosteessa ilmenevät oikeudet henkilötietoihisi.

Palveluntarjoaja

Lekantti Oy
PL 214, 00101 Helsinki Finland
lekantti@lekantti.fi
0400 864 825
Y-tunnus: 3108056-8

Päivitetty 14.02.2024